maanantai 21. marraskuuta 2011
torstai 3. marraskuuta 2011
Joensuu kutsuu!
Meillä on ilo ilmoittaa, että dokkari on kelpuutettu Rokumentin ohjelmistoon!
Kuva viime kevään aherruksesta.
Rokumentti on musiikkiaiheisiin elokuviin keskittyvä tapahtuma, joka järjestetään vuosittain Joensuussa. Tämän vuoden tapahtuman ajankohta on 16. - 20.11. ja meidän dokkari esitetään heti ekana päivänä. Sinne vaan tsekkailemaan! Näkyi tapahtuman ohjelmistossa olevan paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää samalle päivälle, kuten Ilosaaren ja Ruisrockin dokkarit.
MELMU, Rokin vuodet 1979 - 1990, Rokumentti, Joensuu, keskiviikko 16.11.2011, klo 15.00, Kerubin sali, VAPAA PÄÄSY !
Nettisivuille: Rokumentti 2011
Vanhoja lehtijuttuja:
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Jurassic Rockin leffavintin aikataulu
Tässä se on, rockin sivuilta kopsattuna:
Vielä vuorokausi ja humpat alkakoon. Oikein hyvää rokkia kaikille!
Yhteistyössä Mikkelin Matkailun, Miset Oy:n ja Future Shorts Finlandin kanssa toteutettava Elokuvavintti näyttää festivaalikansalle leffojen lisäksi mm. Mikkelissä juuri valmistunutta, kahden kulttuurituotannon opiskelijan opinnäytetyönä tekemää dokumenttielokuvaa "MELMU, Rokin vuodet 1979 - 1990". Dokumenttielokuva käsittelee Mikkelin rockhistoriaa ja legendaarista mikkeliläistä festivaalia, Dinosaurockia, sen syntymää ja kuolemaa, jonka perinteitä Jurassic Rock syvästi kunnioittaa. Elokuvavintin sisältö ja aikataulut löytyvät tästä:
JURASSIC / LEFFAVINTTI OHJELMA PERJANTAI 12.8 klo 14-22
14-15 FUTURE SHORTS ELOKUU / 60'
15-16 MELMU, Rokin vuodet 1979 - 1990
16-18 ELOKUVAKONTAKTIN HELSINGIN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI ESITTÄÄ: Kuvia Suomesta / 120'
18-19.30 FUTURE SHORTS KESÄSPESIAALI / 90'
19.30-20.30 ÄÄNTÄ KOHTI - FONAL & GAEA / 45'
20.30-21.20 MIES JA VIDEOKAMERA
21.20-22 PITKÄPERJANTAI - PINTANDEWFALL / 40' Perjantaispesiaalissa Time is Right for Romans, Baby -pitkäsoitto kokonaan.
JURASSIC / LEFFAVINTTI OHJELMA LAUANTAI 13.8 klo 12-22
12-13 FUTURE SHORTS ELOKUU / 60'
13-13.50 MIES JA VIDEOKAMERA
14-15.30 STAM1NA K13V / Stam1nan kadonneet 13 vuotta
15.30-17.30 ELOKUVAKONTAKTIN HELSINGIN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI ESITTÄÄ: Kuvia Suomesta / 120'
17.30-18.30 MELMU, Rokin vuodet 1979 - 1990
18.30-20 FUTURE SHORTS KESÄSPESIAALI / 90'
20-20.45 ÄÄNTÄ KOHTI - FONAL & GAEA / 45'
21-21.50 LAUANTAIN UUSINTA: MIES JA VIDEOKAMERA
JURASSIC / LEFFAVINTTI OHJELMA PERJANTAI 12.8 klo 14-22
14-15 FUTURE SHORTS ELOKUU / 60'
15-16 MELMU, Rokin vuodet 1979 - 1990
16-18 ELOKUVAKONTAKTIN HELSINGIN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI ESITTÄÄ: Kuvia Suomesta / 120'
18-19.30 FUTURE SHORTS KESÄSPESIAALI / 90'
19.30-20.30 ÄÄNTÄ KOHTI - FONAL & GAEA / 45'
20.30-21.20 MIES JA VIDEOKAMERA
21.20-22 PITKÄPERJANTAI - PINTANDEWFALL / 40' Perjantaispesiaalissa Time is Right for Romans, Baby -pitkäsoitto kokonaan.
JURASSIC / LEFFAVINTTI OHJELMA LAUANTAI 13.8 klo 12-22
12-13 FUTURE SHORTS ELOKUU / 60'
13-13.50 MIES JA VIDEOKAMERA
14-15.30 STAM1NA K13V / Stam1nan kadonneet 13 vuotta
15.30-17.30 ELOKUVAKONTAKTIN HELSINGIN LYHYTELOKUVAFESTIVAALI ESITTÄÄ: Kuvia Suomesta / 120'
17.30-18.30 MELMU, Rokin vuodet 1979 - 1990
18.30-20 FUTURE SHORTS KESÄSPESIAALI / 90'
20-20.45 ÄÄNTÄ KOHTI - FONAL & GAEA / 45'
21-21.50 LAUANTAIN UUSINTA: MIES JA VIDEOKAMERA
Vielä vuorokausi ja humpat alkakoon. Oikein hyvää rokkia kaikille!
torstai 4. elokuuta 2011
Melmun muistelot mukana Jurassic Rockissa!
12. -13.8.2011 Jurassic Rock järjestää kävijöilleen elokuvaelämyksiä. Meidän dokkaria ja muita lyhytelokuvia sinne ihmettelemään siis.
Lisää infoa:
http://www.jurassicrock.fi/2011/index.php
(Jurassicin sivuille tarkempaa tietoa leffoista tulossa pian)
http://www.futureshorts.fi/
Sade yllättää, rökkenrölli käy kunnon päälle, etsit aloittelupaikkaa tai leffat ja hyvät naurut kiinnostaa? Tule! Leffatalli Kulkurin päädyssä, heti pääportin vieressä.
Lisää infoa:
http://www.jurassicrock.fi/2011/index.php
(Jurassicin sivuille tarkempaa tietoa leffoista tulossa pian)
http://www.futureshorts.fi/
Sade yllättää, rökkenrölli käy kunnon päälle, etsit aloittelupaikkaa tai leffat ja hyvät naurut kiinnostaa? Tule! Leffatalli Kulkurin päädyssä, heti pääportin vieressä.
Viime vuoden rockissa oli lystiä! Nyt luvassa vähintään yhtä lystikästä!
(Lysti on muuten aika hassu sana)
Päälava on pop.
Bäkkärillä oli esillä Dinosaurockin paitoja ja muuta materiaalia.
Tänä vuonna lisää Dinon muistelua ja kaikille.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Kino kadulla!
Tervehdys! Ilmoitusasiaa...
KATUKINO
on tänään! Mikkelin keskustassa KBn ja kirjaston välissä esitetään n. klo 20.30 meidänkin elokuva. Sinne siis jos kiinnostaa elokuvan tsekkailu raittiissa ilmassa. Lämmintä päälle, illalla lämpoötila on aböyt +8 C.
DVD-
levyjä on painatettu pieni erä ja kaksi kappaletta on toimitettu myös Mikkelin kaupungin kirjaston valikoimaan. Sieltä varailemaan, jos oma sohva tuntuu parhaalta vaihtoehdolta Melmun muistelulle.
Aurinkoa ja lämpöä!
toivottaa dinotytöt Sanna ja Marjukka
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Jännityksen torstai - Ensi-ilta!
Torstaina 14.4. kädet täristen ja kylmä hiki otsalla odottelimme h-hetkeä ja katselimme salin täyttymistä Ritzissä. Siinä vaiheessa alkoi mietityttää, että mitäs tässä on tullutkaan tehtyä. Meidän mielestä elokuva on hyvä, mutta entä jos tuo yleisö ei innostu siitä yhtään?! Kun yleisö oli toivotettu tervetulleeksi klo 17, elokuva laitettiin pyörimään. Sydän meinasi hypätä rinnasta ulos jännityksestä, kun istuimme aitioomme sauraamaan yleisön reaktioita. Naurahduksia, hyväksyviä hymähdyksiä, lisää naurua. Yleisömme oli selvästikin tullut hyvällä fiiliksellä paikalle. Elokuvan kohtaukset joita itsekin pidimme hauskoina, upposivat myös tähän porukkaan. Kyllä istui onnellisia elokuvan tekijöitä Ritzin aitiossa! Meidän "vauva" Melmu, Rokin vuodet 1979 - 1990 oli saanut hienon vastaanoton. Ensi-ilta päättyi raikuviin aplodeihin ja häkeltyneen hyviin fiiliksiin.
Elokuvateatterilta lähdettiin illastamaan ravintola Hillaan. Tarjosimme Juha Kärkkäiselle ja Milko Portille ruuat kiitoksena heidän työpanoksestaan. Oli muuten herkullista!
Sanna, Juha, Milko ja Marjukka.
Hyvä meidän joukkue!
Ilta jatkui porukalla juhlien ja fiilistellen. Mutta eipä muistella sitä tänne enempää :D
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Ensi-illan valmistelua
Amatöörit ne vaan porskuttaa eteenpäin! Maanantaina pidetty oppariseminaari meni yllättävän leppoisasti. Esityksemme kuulijoilta ja opettajilta saimme kannustavaa palautetta.
Suhteellisen rauhallisin mielin kohti ensi-iltaa siis.
Maanantaina iltapäivästä vierailtiin YLE Etelä-Savon toimituksessa toimittaja Pekka Havukaisen haastateltavana. Haastattelu kajahtaa ilmoille torstaina 14.40.
Tänään kävimme katsomassa Ritzissä meidän elokuvan Juhan kanssa. Aika hurja fiilis katsoa sitä yhtäkkiä isolta kankaalta, kun on kuukausia tuijotellut vaan pieneltä tietokoneen ruudulta.
Iso kuva on armoton kaikille kauneusvirheille ja pikselihirviöille, mutta on siinä näyttävätkin hetkensä :D Sisältö ratkaisee ja sehän on mahtava!
Nuo penkkirivit täyteen sitten torstaina!
Melmulainen, Hapi Väärä.
Sneak a peek!
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Ensi viikolla se tapahtuu!
Maanantaina on esitysseminaari eli esittelemme koululla aikaansaannoksemme ja toivomme opinnäytetyön menevän hyväksytysti läpi. Hyvä arvosana olisi tietysti plussaa! Tällä hetkellä ei osaa päättää kumpaa jännittäisi enemmän, maanantain seminaaria vai torstain ensi-iltaa.
Uurastuksemme on huomioitu viimeisimmässä Kaupunkilehdessä. Haastattelun kuva on muuten bongattu täältä meidän blogista. Kaupunkilehden sivuilla voit selata uusimman näköislehden.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Katukino
Olemme mukana myös Kampusfestarin ohjelmistossa. Melmu, Rokin vuodet 1979 - 1990 -elokuvan toinen näytös on Katukinossa Porrassalmenkadulla KB:n ja kirjaston välissä 28.4. klo 20.00. Jos estyt tulemasta ensi-iltaan tai muuten vain kiinnostaa kokeilla urbaania elokuvan katselua, tervetuloa messiin. Meidän leffa näytetään ensin ja sen jälkeen luvassa Rumble. Ollaan vähän niinkuin lämppärinä :)
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Peukut pystyyn
Viime viikon keskiviikkona järjestimme koenäytöksen. Kolme katsojaa istutettiin ruudun eteen arvioimaan tuotostamme. Elokuvan jälkeen puitiin asioita, jotka meitä tekijöitä eniten kiinnosti ja huoletti kuten kuvan laatu ja äänet. Liekö raati säästeli sanojaan vai tykkäsivätkö tosiaan, kun mitään negatiivista palautetta ei saatu.
Peukkuja koekatselun jälkeen.
Dokumenttia kävi arvioimassa Laura Tyrväinen, Tuija Koskinen ja Miika Ruokokoski.
Perjantaina muistettiin synttärisankaria Juhaa!
Onnellinen 24-vuotias.
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Ensi-ilta sovittu!
Jippii! Olemme saaneet ensi-illan elokuvallemme!
Torstaina 14.4. klo 17.00 elokuvateatteri Ritzissä
dokumenttielokuva
Melmu, Rokin vuodet 1979 - 1990
ilmainen näytös, tervetuloa!
Tämän näytöksen tarjoaa Mikkelin Ammattikorkeakoulu. Kaikki kavereiden kanssa katsomaan Melmun tarinaa!
http://www.facebook.com/event.php?eid=199025546797868&pending#!/event.php?eid=199025546797868
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Kello käy!
Mahdoton hoppu ja vauhti päällä!
Meidän opparin kirjallinen osuus on liki valmis. Yllättävän kivuttomasti sitä tekstiä sitten syntyi, kun rakensi asian kerrallaan. Teksti on nyt tarkastettavana useammalla taholla. Sitten vielä viimeiset lisäykset ja korjaukset, että sen voi palauttaa.
Elokuvallekin kuuluu hyvää. Kuvituskuvat on VIHDOINKIN saatu pakoilleen. Seuraavaksi lisätään grafiikat, joita Milko on väsäillyt DVD:n kansien suunnittelun ohella. Sitten äänet, eli musiikit kohdilleen ja haastateltavien äänentasot kuntoon.
Elokuvan julkaisun ajankohdasta ei uskalla vielä sanoa mitään varmaa. Odottelemme asioiden varmistumista. Sen voi kuitenkin vinkata, että erään kaupunkitapahtuman ohjelmistoon saatamme vielä päätyä ;)
Lisätietoja, haastattelupyynnöt yms.
sannam.niskanen@mail.mamk.fi
Pysy messissä ja kerro kaverillekin!
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Visuaalista...
Dokkarimme julkaisun visuaalista ilmettä (juliste yms.) työstää Milko Portti. Milkohan aloitti tässä projektissa kertojaäänenä ja sai lisäduuniksi sitten vielä tämän suunnittelutyön. Onneksi näin, saadaan hyvännäköinen ilme työlle, Sannan ja Marjukan askartelun sijaan :D
Esimakua tässä...
Esimakua tässä...
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Elokuvan musiikista vastaa...
... MONSTER MULLET!
Tämä huikaiseva surferia soittava orkesteri tulee Kouvolasta ja kovaa. Suuri kiitos luvasta käyttää heidän menevää musiikkiaan meidän dokkarin taustana.
http://www.myspace.com/themonstermullet
Nyt siellä varmaan joku rockpoliisi ristii kädet rinnalle solmuun ja miettii, että miksi me ei käytetä tuon ajan alkuperäisiä artisteja. Vaihto-ehtoja kun olisi ollut Sielun Veljistä Burning Speariin ja Juice Leskiseen. Tämä ratkaisu siksi, että tämä on opinnäytetyö ja meillä ei ole minkäänlaista budjettia millä maksaa Teoston korvauksia. Nyt myös musiikki on tukemassa tarinaa eikä toisinpäin. Monster Mullet istuu tähän työhön hienosti ja jos joku on eri mieltä, siitä voidaan keskustella sitten ensi-illan jälkeen :D
Hyvää maanantaita ja tuoretta viikkoa ystävät!
Tämä huikaiseva surferia soittava orkesteri tulee Kouvolasta ja kovaa. Suuri kiitos luvasta käyttää heidän menevää musiikkiaan meidän dokkarin taustana.
http://www.myspace.com/themonstermullet
Nyt siellä varmaan joku rockpoliisi ristii kädet rinnalle solmuun ja miettii, että miksi me ei käytetä tuon ajan alkuperäisiä artisteja. Vaihto-ehtoja kun olisi ollut Sielun Veljistä Burning Speariin ja Juice Leskiseen. Tämä ratkaisu siksi, että tämä on opinnäytetyö ja meillä ei ole minkäänlaista budjettia millä maksaa Teoston korvauksia. Nyt myös musiikki on tukemassa tarinaa eikä toisinpäin. Monster Mullet istuu tähän työhön hienosti ja jos joku on eri mieltä, siitä voidaan keskustella sitten ensi-illan jälkeen :D
Hyvää maanantaita ja tuoretta viikkoa ystävät!
torstai 3. maaliskuuta 2011
Fotomania!
Hiihtoloma? Mikä hiihtoloma?! Täällä istutaan Mikpolin uumenissa ja pakerretaan elokuvaa kasaan. Mukavasti etenee oppari ja elokuva alkaa jo näyttää ja kuulostaa halutunlaiselta.
Lisää kuvia!
Hukumme pian kuvituskuviin, mutta nämä vaan ovat ehdottomia. Mielenkiintoisinkin tarina menettää otteensa, jos visuaalista puolta ei ole mietitty.
Viime sunnuntaina Marjukka tapasi toimittaja Kalevi Moilasen. Kalevi on aikoinaan käynyt useissa Melmun järjestämissä tapahtumissa ja kuvannut bändejä ahkerasti. Ystävällisesti Kalevi antoi käyttöömme muutaman (n. 50) kuvan dokumenttia varten.
Eilen kävimme kirjastolla penkomassa vanhoja Länsi-Savoja. Tarkoituksenamme oli etsiä mahdollisimman paljon Dinosaurockiin liittyviä artikkeleita ja niitä löysimmekin. Vastaan tuli myös käyttökelpoisia Stopparin mainoksia ja mielenkiintoisia yleisöostaston kirjoituksia. Reissun saldo n. 130 kuvaa. Huh, kyllä Juha taas kiittelee, kun ryhtyy niitä siirtämään.
Voimme siis luvata, että meidän MELMU, Rokin vuodet 1979 - 1990 on runsaalla kuvituksella tehty! Täytyykin laskea sitten valmiista leffasta lopullinen valokuvien määrä.
Tässä muutama vanha Läsi-Savon juttu:
Kohta uskalletaan ryhtyä jo ensi-illan suunnitteluun. Huimaa! Kirjoitettavaakin riittää. Takaisin sorvin ääreen siis! Nauttikaahan kauniin keväisistä ilmoista, palataan.
tiistai 22. helmikuuta 2011
Nimi valittu!
Meidän työllä on vihdoinkin nimi! Pyöriteltiin vaikka minkälaisia sanapareja ja Melmu-riimejä paperilla. Päätimme valita simppelin ja sisältöä riittävästi kuvaavan nimen,
MELMU
Rokin vuodet 1979-1990
Juhalla on hyvä flow.
Työskentely jatkuu kiireisenä ja pitkiä päiviä on luvassa. Marjukan ja Sannan kiireisimmät hommat on kerätä viimeiset kuvituskuvat kasaan ja päättää musiikin paikat leffassa. Ensi-iltakin pitää saada järjestymään. Juhalla riittää työmaata dokumentin editoinnin kanssa.
Hyvä meidän joukkue!
maanantai 14. helmikuuta 2011
Lehdestä luettua...
Toiviainen on julkkis:
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/10979813.html
Onnittelut keski-ikäiselle Keskusbaarille!
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/10979813.html
Onnittelut keski-ikäiselle Keskusbaarille!
maanantai 7. helmikuuta 2011
Kuulumisia studiosta
Katsottiin ensimmäistä kertaa materiaali kokonaisuudessaan niin, että haastattelupätkät oli järjestyksessä ja välissä asiaan kuuluvat kertojan osuudet. Wow, siitä tuli hyvä fiilis. Tolkuttomastihan siinä on hiomista, mutta kokonaisuus alkaa hahmottua ja lupaavalta vaikuttaa. Tästähän saattaa tulla oikeasti hyvä!
Kokonaisuutta kuunnellessa, huomattiin monta kohtaa, missä kertojan osuus ei istu tarinaan joko sisällön osalta tai äänen laadultaan. Ja me kun kuviteltiin, että yksi reissu studioon riittää. Pohdiskeltiin kässäriä läpi uudelleen ja karsittiin turhalta tuntuvia osuuksia. Kirjoitettiin kertojan spiikitkin sitten uudelleen.
Tänään oltiin Milkon kanssa studiossa äänittämässä uudet spiikit. Neljän tunnin sessio siitä tuli. Toivottavasti tällä kertaa lopputulos on toivotun lainen, eikä kolmatta studiokertaa tarvita. Vaikka kolmas kerta toden sanoo?
"Hmmm..."
"Ihan hyvä, mutta otetaan vielä kerran ja vähän hitaammin. Muista avata suuta kunnolla."
Hobitti-Sanna: "Painotat tätä sanaa!"
Kertoja-Milko: "Liian vaikea lausua jo muutenkin"
"Joko riittää? Pliis."
Kuvat ehkä vähän lavastettuja...
Huomisen tavoitteena päästä taas kuulemaan leffan kokonaisuus, kun vanhat spiikit on korvattu näillä uusilla. Me ollaan saatu nyt myös leffaan tulevaa musiikkia kuunneltavaksi ja pitäisi alkaa sovittelemaan biisejä sopiviin kohtiin. Paljastetaan pian tuo musiikit tarjoava orkesteri niin saatte esimakua tulevista soundeista.
Oikkeen hyvää alkanutta viikkoa! Palataan!
tiistai 25. tammikuuta 2011
Ääni talteen
Työ on edennyt nyt kertojan osuuteen. Tänään siis vietettiin aikaa Mikpolilla spiikkejä nauhoittaen. Hieman kriittinen vaihe, koska nämä olisi ihan mukava saada kerralla onnistumaan. Ei ole kenellekään kivaa palata myöhemmin nauhoittamaan yhtä repliikkiä uudelleen.
Tadaa!
Meidän kertojaääni on Milko Portti!
Milko soittelee taukomusaa sillä välin kun Juha yrittää näyttää meille miten simppeli nauhoitusprosessi on.
Ai jai, ei kahvia studioon...
Tässä on siis Juha Kärkkäinen, tietotekniikan opiskelija. Se meidän talentti. Juha on saanut haastattelut jo pätkittyä ja nyt se odottelee, että spiikit valmistuu.
Aika haastavaa tuo kertojan spiikkien tallentaminen. Luonnollista lukunopeutta piti hiukan hidastaa ja sitten pitäisi vielä muistaa hyvä rytmitys ja tunnelma. Ja koko ajan nauratti ihan tolkuttomasti! Pisteet silti Milkolle, hyvin meni. Ja hienosti jaksoi meidän ohjausta (eli säätämistä).
Yli puolet spiikeistä ehdittiin tallentamaan tänään. Loput saadaan kasaan huomenna ja sitten voidaankin alkaa ihmettelemään seuraavaa työvaihetta.
Adios!
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Ihan Tuuliajolla
Nyt on luettu Juho Juntusen Tuuliajolla-kirja. Ei ollut mikään erityisen hyvä lukukokemus (sori nyt vaan), mutta se antoi jonkinlaisen kuvan siitä millaista laivalla on ollut.
Saimaa-ilmiö oli hyvän näköinen dokkari. Sen lisäksi että, siinä pääsi laivalle "mukaan", esitettiin keikoilta kokonaisia biisejä. Olipa muuten hämmentävän hyvän näköisiä kolleja mm. Syrjän veljekset tuolloin...
Saimaa-ilmiö katsottiin vasta kirjan lukemisen jälkeen ja hyvä niin. Leffasta hoksasi juttuja paljon enemmän niin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)