Tosiaan, olemme saaneet porukkaan miesvoimaa. Herrasmies nimeltä Juha Kärkkäinen on liittynyt remmiin. Juha hallitsee editoinnin, joten me tytöt voidaan keskittyä enemmän nyt opinnäytetyön tekstin kasaamiseen. Juha hyötyy meidän auttamisesta opintopisteillä ja tietysti saa lopuksi runsaasti mainetta ja kunniaa.
Lisää Juhasta ja työn edistymisestä piakkoin.
Adios!
torstai 16. joulukuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
MIKÄ NIMEKSI?
Pelkkä MELMU on vähän tylsähkö valinta tuotokselle...
Olisiko sinulla ehdotus dokumenttielokuvan nimeksi? Laita ideasi kommenttitilaan tai sähköpostiin sannam.niskanen@mail.mamk.fi.
Kuulumisia
Käsikirjoitus
Käsiksen työstäminen on ollut hidasta puuhaa. Teimme niin, että katsoimme joka ikisen haastattelun ja kirjoitimme kommentit jotka olivat dokumentissa käyttökelpoisia. Kun kaikki haastattelut oli kirjattu, seuraava vaihe oli askartelua. Pyörittelimme kommentteja pöydän äärellä ja yritimme hahmottaa sopivaa järjestystä. Järjestys on nyt saatu aikaan. Ainoa ongelma on se, että elokuvasta on tulossa yli tunnin mittainen. Hups! Paljon karsintaa on siis vielä tehtävä, viimeistään editoidessa. Kuitenkin voidaan sanoa, että käsikirjoitus on nyt olemassa.Kertoja
Käsikseen liittyen seuraava urakkamme on kirjoittaa kertojalle puheenvuorot. Haastatteluja on jouduttu rankalla kädellä karsimaan, joten kertojan tehtävänä on paikkailla, kertoa faktoja ja viedä tarinaa eteen päin.Vanha VHS-materiaali
Kiitoksia Markku Kääriäiselle! Hän teki suuren työn ja digitoi toimittamamme VHS-materiaalin. Olemme jo katselleet Seppo Tamskin kuvaamaa materiaalia vuoden -90 ja -89 Dinosaurockeista. Kahlattavaa kuvaa on vielä tuntikausia edessä. Pulaa vaihtoehdoista ei tule, niin hauskalta näyttää Tamskin tallentama festarifiilis.Kasarityyli kunniaan!Valokuvausta
Valokuvaava ystävä Timo S. on valjastettu nappaamaan kuvia dokumentin kuvituskuvaksi. Timon avulla tallennetaan mm. vähän kaupunkimaisemaa ja Melmun lehteä.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Teeman dokumenttisarja
Rock-Suomi dokkarisarja on katsomisen arvoinen, suosittelemme. Kymmenestä osasta kolme on jo esitetty. Toka osa alkoikin tutuilla kuvilla, kun näytettiin klippejä Mikkelin Tuuliajolla-konsertista.
Vaikuttaa hyvin pätevältä ja Suomen populaarikulttuuriin sivistävältä ohjelmasarjalta. Tässä on myös meille hyvää pureskeltavaa omaa työtä ajatellen.
Videot blogissa, saattavat näkyä liian isoina...sooori!

keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Haastattelut tehty!
Teimme viimeisen haastattelun Visulahden Vahakabinetissa ja haastateltavana oli Heikki Kähärä. Haastattelun taustalla seisoo itse Juice Leskinen (nuken muodossa tietty). Haastattelu itsessään sujui hienosti, mutta teknisellä puolella olikin sitten hässäkkää. Olisihan se pitänyt arvata, kun kaikki muut kerrat olivat menneet suhteellisen kivuttomasti, että viimeisen kanssa sitten sählätään. Onneksi oli kärsivällinen haastateltava. On muuten pelottava paikka tuo Vahakabinetti. Sinne ei haluaisi jäädä yöksi lukkojen taakse. Varmasti kummittelee!
Haastattelut on nyt siis kuvattu. Kuvituskuvaa käymme vielä filmaamassa jonkin verran sopivan hetken sattuessa.
Vanhan VHS-materiaalin toimitimme Markku Kääriäiselle, joka ystävällisesti lupasi digitoida nauhat meille. Seppo Tamski, joka on kuvannut valtavasti materiaalia Melmun järkkäämistä tapahtumista, antoi meille luvan käyttää materiaalia dokkarin kuvituskuvana. Hyvin rullaa hommat siis :)
Nyt on hiljaiseloa syyslomalla, mutta ensi viikolla taas työn kimppuun.
Kalpea Juice.
Juice on kuulemma Dinosaurockissa musisoinut lavalla tämän nuken kanssa.
Haastattelut on nyt siis kuvattu. Kuvituskuvaa käymme vielä filmaamassa jonkin verran sopivan hetken sattuessa.
Vanhan VHS-materiaalin toimitimme Markku Kääriäiselle, joka ystävällisesti lupasi digitoida nauhat meille. Seppo Tamski, joka on kuvannut valtavasti materiaalia Melmun järkkäämistä tapahtumista, antoi meille luvan käyttää materiaalia dokkarin kuvituskuvana. Hyvin rullaa hommat siis :)
Nyt on hiljaiseloa syyslomalla, mutta ensi viikolla taas työn kimppuun.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
maanantai 18. lokakuuta 2010
Kuka kertoo ja miten kertoo
Kertojaäänen merkitys dokumentissa on tärkeä. Hyvässä tapauksessa kertojaan ei kiinnitä edes erityistä huomiota, koska ääni on niin sujuva osa kokonaisuutta ja tarina kulkee eteenpäin. Melmun dokkarissa tulemme jonkin verran kertojaa käyttämään. Ammattilaista siihen ei ole varaa palkata, mutta uskomme sopivan ääneen lähipiiristä löytyvän.
Moni varmastikin on huomannut miten loistavia ovat esimerkiksi luontodokumenttien kertojat. Kun sellaisen seesteisen, luonnollisesti soljuvan puheäänen yhdistää kuvaan savannista, hypnoosi on valmis.
Kertojia on monenlaisia, kuten on ohjelmia ja katsojiakin. Katson paljon ruutu.fi-palvelun kautta ohjelmia ja sitä kautta olen bongannut pari erikoista kertojaääntä.
Miljonääriäidit Maria & Nina
http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=279602
Kuunnelkaahan millainen kertojaääni tässä sarjassa on! Mikael Hytönen on ehkä suosittu kasvo omista ohjelmistaan, mutta tässä työssä amatööri paistaa läpi. Vai onko se kenties tarkoituksellista, että kun ohjelma itsessään ei ole sieltä terävimmästä päästä, voi kertojakin olla "vähän sinne päin".
Toinen ohjelma, jonka kertoja kiinnitti huomioni on
Neljän tähden illallinen
http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=258176
Muuten hieman väkinäinen ohjelmaidea, onkin ihan hyvä juuri kertojan takia. Se on hauska ja kokemuksen kuitenkin kuulee äänen painoissa ja rytmissä. Suuri osa huumoria syntyy juuri kertojaäänen "keskustelusta" ohjelman vieraiden kanssa. Ei ehkä kuitenkaan se kerronnan tyyli jonka Melmu-dokkariin haluamme :D
Paljastetaan meidän kertoja sitten, kun käy ajankohtaisemmaksi!
-Sanna-

keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Mikpoli
Täällä me tulemme viettämään lukuisia pitkiä päiviä
Tällä viikolla ohjelmassa on:
- Tapaaminen Markku Kääriäisen kanssa. Kääriäinen voisi mahdollisesti antaa vinkkejä käytännön työhön ja auttaa digitoinnissa.
- Käsikirjoituksen työstäminen. Ohjaajamme Miia Liukkonen painotti käsikirjoituksen merkitystä ja kehoitti käyttämään sen tekemiseen paljon aikaa. Käsikirjoitus onkin työläs, koska meidän tulee katsoa kuvattua materiaalia uudestaan ja uudestaan, ja päättää mitä klippiä käytetään missäkin. Jospa ensiviikolla se saataisiin valmiiksi?
torstai 7. lokakuuta 2010
Tarinoita ja palautetta kiitos!
Pää tulvillaan muistoja? Haluat kertoa kommenttisi, mutta et blogiimme?
Melmuun ja dokkariin liittyvää postia voi pistää osoitteeseen sannam.niskanen@mail.mamk.fi
Toivomme kuitenkin tuonne yleiseen palautelaatikkoon (kommentointi mahdollisuus on jokaisen julkaisun lopussa) paljon kommentteja! Niitä on ilo lukea.

VHSsää ja rintamerkkejä!
Eilen keskiviikkona päästiin kyläilemään Timo Toiviaisen ja Tarja Asikaisen luona. Syy vierailuun oli kuvituskuvan hankkiminen. Timo eli Mr. Melmu on kuitenkin tarinassa ikään kuin päähenkilö, joten halusimme kuvata häntä vielä lisää. Katseltiin kuvia ja pieni pätkä vanhaa VHS-materiaalia. Tarjalle kiitos kaffesta ja piirakasta!
Tänään istumme yhdessä toimistoistamme. (Siis mehän ollaan niin onnekkaita ja varakkaita, että meillä on kotitoimistojen lisäksi käytössä Keskusbaarin office ja tärkeimpänä se Mikpolin editointihuone.) Täällä lähetellään tänään sähköposteja, hahmotellaan opparin kirjallisen osion sisällysluetteloa ja käsikirjoitustakin pitäisi taas hioa.
Timo uskaltautui antamaan meidän mukaan puolet VHS-kokoelmastaan. Lupaamme pitää huolen näistä. Kaseteilta löytyy siis kuvaa Tuuliajolta, Dinoista ja taisi olla jotain klubijuttuakin. Ei malta odottaa, että pääsee katsomaan näitä läpi!
Vielä pitäisi keksiä paikka missä näitä nauhoja voidaan rauhassa tuijotella. Mikpoli on ehkä yksi vaihto-ehto. Mr. Kontio voi myöskin varautua, että tullaan sitä kysymään... Jostain syystä jokaisesta kodista ei enää löydy teknikkaa tälle formaatille?!!
Nappi rintaan!
Tänään istumme yhdessä toimistoistamme. (Siis mehän ollaan niin onnekkaita ja varakkaita, että meillä on kotitoimistojen lisäksi käytössä Keskusbaarin office ja tärkeimpänä se Mikpolin editointihuone.) Täällä lähetellään tänään sähköposteja, hahmotellaan opparin kirjallisen osion sisällysluetteloa ja käsikirjoitustakin pitäisi taas hioa.
Arvaatteko mikä meidän toimistoista tämä on?!
Mac ja PC sulassa sovussa, saman pöydän ääressä.
Kuvan pöllöt eivät liity dokumenttiin millään tavalla.
lauantai 2. lokakuuta 2010
perjantai 1. lokakuuta 2010
Kolme haastattelua, viisi haastateltavaa.
Torstai oli jälleen tiukka kuvauspäivä. Olimme liikenteessä klo 12 alkaen ja viimeinen haastattelu oli ohi puoli kahdeksaan mennessä illalla.
Ensimmäinen haastattelu tehtiin Timo Haapiaisen luona. Timon luona kuvaaminen onnistui mutkattomasti, koska tilaan tuli paljon luonnon valoa ja taustassa oli valinnan varaa. Istutimme Timon haastattelussa keinutuoliin. Leikkauspöydällä selviää oliko se hyvä idea vai ei. Vaikka ei se Timo siinä hirveästi keinutellutkaan. Hyvää materiaalia Timolta, kiitokset vaan!
Sää oli niin upea, että kiipesimme (pöh, eikä kiivetty kun ajettiin) Naisvuorelle kuvaamaan maisemia. Ne ovat hyvää materiaalia esim. dokumentin alkuun. Kuvattiin myös Naisvuoritaloa ja kesäteatteria, koska ne ovat olleet Melmun toiminnan tapahtumapaikkoja.
Pieni kahvitauko Marjukan luona ennen seuraavia kuvauksia oli hyvää aikaa selata taas vanhoja kuvia läpi ja valita mitä halutaan ja mitä karsitaan pois. Vaikka karsintaa tehtiin, on skannaukseen menevä kuvapino edelleen korkea.
Illalla kuvattiin Konsta Kontion luona. Teimme kaksi parihaastattelua. Ensin Konsta Kontio ja Pentti Laaksonen, sitten Harri Nurhonen ja Kimmo Mäkinen. Parihaastattelun teko oli molemmille uutta ja siinäkin oli omat kiemuransa. Miten asetellaan haastateltavat kameran eteen? Onko haastateltavien välillä vuorovaikutusta? Kuuluuko molempien äänet? Pitääkö pokka? Tyytyväisiä kuitenkin olemme saamaamme materiaaliin. Tosin illalla väsymys alkoi jo painaa ja näkyä levottomuutena kaikissa. Nauru oli herkässä! Kummassakin parihaastattelussa saatiin huumoria ja kevennystä vakavien aiheiden rinnalle. Ainoa mitä meiltä jäi näiden miesten kanssa puuttumaan, on kunnollinen kuvituskuva. Ehkäpä hankimme sitä vielä myöhemmin tai käytämme jotain muuta sopivaa.
Hyvää viikonloppua!

Sanna säätää kameraa.
Marjukalle peukku!
Lavastettu tekotaiteellinen kuva :D
Uskollinen lainaratsumme mahdollisti tämän viikon kuvaukset, koska koulun autoja ei ollut saatavilla. Iso kiitos Timo Haapiaiselle auton lainaamisesta!
Pieni kahvitauko Marjukan luona ennen seuraavia kuvauksia oli hyvää aikaa selata taas vanhoja kuvia läpi ja valita mitä halutaan ja mitä karsitaan pois. Vaikka karsintaa tehtiin, on skannaukseen menevä kuvapino edelleen korkea.
Illalla kuvattiin Konsta Kontion luona. Teimme kaksi parihaastattelua. Ensin Konsta Kontio ja Pentti Laaksonen, sitten Harri Nurhonen ja Kimmo Mäkinen. Parihaastattelun teko oli molemmille uutta ja siinäkin oli omat kiemuransa. Miten asetellaan haastateltavat kameran eteen? Onko haastateltavien välillä vuorovaikutusta? Kuuluuko molempien äänet? Pitääkö pokka? Tyytyväisiä kuitenkin olemme saamaamme materiaaliin. Tosin illalla väsymys alkoi jo painaa ja näkyä levottomuutena kaikissa. Nauru oli herkässä! Kummassakin parihaastattelussa saatiin huumoria ja kevennystä vakavien aiheiden rinnalle. Ainoa mitä meiltä jäi näiden miesten kanssa puuttumaan, on kunnollinen kuvituskuva. Ehkäpä hankimme sitä vielä myöhemmin tai käytämme jotain muuta sopivaa.
Hyvää viikonloppua!
Kuvabongausta
Vanhat Melmun kuvat on mahtavia. Varsinkin mustavalkoiset kuvat artisteista ja talkooväestä ovat tyylikkäitä. Vanhoista värikuvista heijastuu ajanhenki myös hauskasti.
Tein pari hauskaa bongausta kuvien joukosta!
:D
Enhän minä oikeasti tiedä keitä nämä kuvien henkilöt ovat, mutta huvitti kun näyttivät niin tutuille. Jos tunnistat tyypit, saa ilmiantaa!
-Sanna-
Tein pari hauskaa bongausta kuvien joukosta!
Kuvassa vasemmalla on blondi raitapaidassa porukan keskellä. Tyttö näyttää ihan Sari Ursinilta, YLE Etelä-Savon juontajalta.
Oikealla on nuori kundi, joka näyttää ihan Salattujen Elämien Kari Taalasmaalta.
:D
Enhän minä oikeasti tiedä keitä nämä kuvien henkilöt ovat, mutta huvitti kun näyttivät niin tutuille. Jos tunnistat tyypit, saa ilmiantaa!
-Sanna-
Keskiviikkona aikaan saatua...
Keskiviikko-aamuna kävimme tapaamassa kulttuurijohtaja Marita Kajanderia. Keskustelimme Mikkelin kaupungin roolista työmme tilaajana ja teimme kirjallisen sopimuksen. Marita vaikutti erittäin kannustavalta ja kinnostuneelta työstämme.
Työmme tilaajina toimii siis
Päivällä teimme niin sanottua toimistohommaa, eli istuimme Mikpolissa sähköposteja lähetellen ja työstämme keskustellen. Siirsimme kuvattua materiaalia koneelle ja hieman arvioimme kuvan laatua yms. Kuten alussa osasimme jo aavistaakin, haastatteluiden valaisu on haastavaa ja joudumme jälkikäteen niihin korjausta tekemään.
Marjukka teki hyvää "salapoliisityötä" ja löysi Heikki Kähärän puhelinnumeron. Heikki työskenteli Dinosaurockin aikaan Visulahden matkailukeskuksen johdossa ja oli tärkeä henkilö tapahtuman mahdollistajana. Tavoitimme Heikin ja hän suostui haastateltavaksemme myöhemmin lokakuussa.
Takaisin sorvin ääreen, heippa!
Työmme tilaajina toimii siis
Kuvamateriaali tallentuu kamerasta suoraan ulkoiselle kovalevylle.
Päivällä teimme niin sanottua toimistohommaa, eli istuimme Mikpolissa sähköposteja lähetellen ja työstämme keskustellen. Siirsimme kuvattua materiaalia koneelle ja hieman arvioimme kuvan laatua yms. Kuten alussa osasimme jo aavistaakin, haastatteluiden valaisu on haastavaa ja joudumme jälkikäteen niihin korjausta tekemään.
Marjukka teki hyvää "salapoliisityötä" ja löysi Heikki Kähärän puhelinnumeron. Heikki työskenteli Dinosaurockin aikaan Visulahden matkailukeskuksen johdossa ja oli tärkeä henkilö tapahtuman mahdollistajana. Tavoitimme Heikin ja hän suostui haastateltavaksemme myöhemmin lokakuussa.
Takaisin sorvin ääreen, heippa!
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Mikä on MELMU?
Mikkelin Elävän Musiikin yhdistys oli merkittävä vaikuttaja kaupungin kulttuurielämässä erityisesti 80-luvulla.
Mikkelin kirjaston sivuille on koottu hyvä historia Melmun vaiheista. Samaista tekstiä me olemme käyttäneet dokumentin haastatteluiden suunnittelussa. Kannattaa perehtyä sivustoon mikäli Melmu on sinulle vieras.
Tästä Melmun historiikkiin!
Nykypäivänä järjestettävän Jurassic Rockin esikuva on Melmun aikoinaan järjestämä Dinosaurock. Toissa vuonna Jurassicin tiimi teki Dinosaurock-aiheisen haastattelun. Alla kyseinen video:
Videossa on käytetty vanhaa kuvamateriaalia Dinosaurockista ja myös meidän tarkoituksemme on vastaavasti sisällyttää dokumenttiin menneiden vuosien tunnelmaa.
Jos sinulla on ideoita, muistoja, palautetta... kommentoi vapaasti blogiimme!
Raikkaan syksyistä keskiviikkoa kaikille!

tiistai 28. syyskuuta 2010
Ensimmäiset haastattelut
Dokumenttimme muoto on haastattelut. Marjukka hoitaa kameran takana hääräämisen ja minä kysymysten esittämisen. Nopealla laskulla olemme sopineet nyt kahdeksan melmulaisen kanssa haastattelun.
Maanantaina työn voi sanoa lähteneen virallisesti käyntiin, kun haastatteluiden kuvaaminen alkoi.
Ensimmäinen haastattelu oli Timo Toiviainen ja paikka Keskusbaari. Timon haastattelu ensimmäisenä oli siitä hankala, että suunnittelimme hänen haastattelun kulkevan punaisena lankana dokumentissa. Tarinan päähenkilönä. Varminta olisi ollut jututtaa Timoa hieman myöhemmin, kun varmuutta on meille tullut lisää.
Haastattelu meni kuitenkin ihan hyvin vaikka Keskusbaari ei ollutkaan niin hyvä valinta paikaksi kuin ajattelimme. Rakennuksessa on nimittäin meneillään mittavat korjaustyöt ja juuri haastattelun aikana porausäänet keskeyttivät kuvauksemme moneen kertaan.
Päivän toinen haastateltava oli Tarja Asikainen (Toiviaisen puoliso). Tarjaa haastattelimme hänen työhuoneessaan Mikkelin kirjastossa. Tarjan kanssa sujui jutun teko mutkattomasti ja häneltä onnistui luontevasti menneiden muistelu. Saimme varmasti loistavaa materiaalia!
Päivän kolmas ja viimeinen haastateltava oli Hapi Väärä. Kuvasimme Hapin kotona. Nyt tekniikka tuntui nousevan kasaan jo ihan helposti. Ainoa mihin ei totu, on painava kalusto ja sen siirtäminen kuvauspaikasta toiseen. Hapin haastattelu meni hyvin ja häneltä saatiin taas uudenlaista, aikaisemmista poikkeavaa materiaalia.
Seuraavana on vuorossa Marita Kajanderin tapaaminen (Mikkelin kaupunkin on yksi työn tilaajista). Pääsemme keskustelemaan siitä miten kaupunkin voi olla avuksi työssämme, esimerkiksi arkistoinnin ja julkaisun kannalta.
Edessä myös mm. kuvien skannailua. Saimme Toiviaiselta paljon hienoa materiaalia. On vain vielä varmistettava niiden käytön luvallisuus.
Torstaina taas piiitkä päivä kuvaamista luvassa.

Marjukka kokoaa tekniikkaa kirjastolla.
Päivän kolmas ja viimeinen haastateltava oli Hapi Väärä. Kuvasimme Hapin kotona. Nyt tekniikka tuntui nousevan kasaan jo ihan helposti. Ainoa mihin ei totu, on painava kalusto ja sen siirtäminen kuvauspaikasta toiseen. Hapin haastattelu meni hyvin ja häneltä saatiin taas uudenlaista, aikaisemmista poikkeavaa materiaalia.
Valopöytä
Kamera kohdistettuna haastateltavan piinapenkkiin.
Hapin pojan ensimmäinen passi.
Seuraavana on vuorossa Marita Kajanderin tapaaminen (Mikkelin kaupunkin on yksi työn tilaajista). Pääsemme keskustelemaan siitä miten kaupunkin voi olla avuksi työssämme, esimerkiksi arkistoinnin ja julkaisun kannalta.
Edessä myös mm. kuvien skannailua. Saimme Toiviaiselta paljon hienoa materiaalia. On vain vielä varmistettava niiden käytön luvallisuus.
Torstaina taas piiitkä päivä kuvaamista luvassa.
Toiviaisen aarresalkku on täynnä hienoja kuvia, joita haluamme työssämme käyttää.
-Sanna-
Blogi työpäiväkirjalle avattu!
Olemme kulttuurituotannon opiskelijat Marjukka ja Sanna Mikkelin Ammattikorkeakoulusta. Teemme opinnäytetyöksi yhdessä dokumenttia Melmusta eli Mikkelin Elävän Musiikin yhdistyksestä. Tässä blogissa pidämme työpäiväkirjaa dokumentin ja opinnäytetyön edistymisestä. Dokumentin tarkoituksena on kertoa Melmun tarina melmulaisten sanoin. Työ on valtava haaste, mutta ryhdymme siihen innolla ja mielenkiinnolla. Rimaa ei ole alas asetettu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)